Juurevaa Kyyttöä

Bovikin karitsaan mielistyneet asiakkaat olivat jo pitkään kyselleet myös laadukasta naudanlihaa. Lopulta painostus tuotti tulosta. Vuoden 2005 marraskuussa Nurmet lähtivät kyytönhakureissulle Sukevan vankilaan ja toivat tullessaan 13 emolehmää ja sonnin. Kyyttö, virallisemmalta nimeltään itäsuomenkarja, on suomalais-ugrilaisten kansojen vanhin nautarotu. Nimi on peräisin eläimen värityksestä: sen selässä, tummien kylkien välissä, kulkee vaalea, käärmettä muistuttava juova.

Rodun valinta oli tilallisille helppo. Ensiksikin he halusivat olla turvaamassa erittäin uhanalaisen alkuperäisrodun säilymistä: kyyttöjä oli koko maailmassa vain viitisensataa. Toiseksi rotu soveltuu mainiosti sekä Suomen olosuhteisiin että maisemanhoitokohteisiin. Kolmanneksi kyyttö on valloittava – sitkeä, älykäs ja omapäinen. Ja neljänneksi: sen liha on verrattoman hyvää.

Tällä hetkellä Bovikissa on noin seitsemänkymmentä kyyttöä. Ne laiduntavat touko-lokakuun Espoonlahden pohjukan ja Otaniemen rannan luonnonlaitumilla. Talvikausi vierähtää pihatossa luomusäilörehun voimalla.

Liha myydään pääasiassa tuoreena. Noin 15 kilon tuorelihapakkaus, Kyyttökapsäkki, sisältää 1/8-ruhon eli paistia, osso buccoa sekä keitto- ja jauhelihaa.